Bergen: Luontoretki

Myrdalsvatnet
Lähde mukaan keväiselle luontoretkelle pyhiinvaelluksen hengessä.
Paikkana Myrdalsvatnet. Kävely kestää noin tunnin ja sopii myös rattaiden kanssa kulkemiseen. Kävelyn lomassa vietämme hartaus- ja yhteislauluhetken. Tarjolla on makkaraa, muuta evästä sekä teetä ja kahvia. Ota mukaan säänmukainen vaatetus ja halutessasi myös retkijakkara.
Miten paikalle? Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Bussi 71 Nesttunin terminaalista klo 13.36, pysäkki Myrdal.
Tervetuloa tutustumaan toisiin ja nauttimaan keväisestä luonnosta!
-
Lapsille ja lapsiperheille
-
Nuorille
-
Aikuisille
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Ota yhteyttä
Olen pappi ja pidän työstäni. Parasta tehtävässäni ovat ihmisten kohtaamiset. Hoidan seurakunnassa kastetoimituksia, avioliittoon vihkimisiä, hautaan siunaamisia sekä toimitan jumalanpalveluksia. Minuun voi ottaa yhteyttä, kun kirkollinen toimitus on ajankohtainen. Olen keskustelukumppani elämän huolissa ja myös esirukous kuuluu työhöni.
Tulin Norjaan Utsjoelta, jossa toimin pienen ja Suomen pohjoisimman seurakunnan kirkkoherrana lähes seitsemän vuotta. Ennen sitä hoidin papin tehtäviä Etelä-Suomen eri seurakunnissa. Toimin Helsingin yliopistossa yliopistolehtorina ennen papin töihin siirtymistä.
Sydämeltäni olen pyhiinvaeltajana maailmassa. Luotan siihen, että elämä kantaa ja johdatus kuljettaa kristittyä elämässä eteenpäin. Pidän liikunnasta ja ulkoilusta. Luonto, hyvät kirjat sekä ystävät ilahduttavat aina.
Haluan viestinnällä tuoda seurakuntaa näkyvämmäksi ja lähemmäs ihmisiä, rakentaa yhteisöllisyyttä ja olla mukana edistämässä vuorovaikutusta seurakunnan jäsenten kesken.
Työskentelen Norjan suomalaisen seurakunnan viestintävastaavana. Työnkuvaani kuuluu muun muassa viestinnän suunnittelu, verkkosivujen ja sosiaalisen median sisällön tuottaminen, Kirkonkukko-lehden toteutus sekä yhteistyö Norjan suomalaisyhteisöjen ja muiden yhteistyötahojen kanssa.
Innostun matkustamisesta, luontopoluista, koirista ja hyvästä kahvista. Viestinnän alan ammattilaisena myös mukavat ihmiskohtaamiset saavat minut hymyilemään.
Minuun voi ottaa yhteyttä kaikissa seurakunnan viestintään liittyvissä asioissa.