Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Margareta-kirkko
Kirkkokonsertti Margareta-kirkossa.
Kirkossa esiintyy Jalas Chamber, jota johtaa Albert Lenkiewicz sekä jousikvartetti ILME:
Maria Turunen, viulu
Ida Hoefft, viulu
Lauri Suni, alttoviulu
Eero Vahtola, sello
Jalas Chamber on vieraillut lähes kaikissa Euroopan maissa ja edustanut Suomea monissa kansainvälisissä tapahtumissa. Kvartetti ILME on 2021 perustettu energinen jousikvartetti.
Konsertissa kuullaan mm. Oskar Merikannon, Toivo Kuulan ja Jorma Panulan sävellyksiä, mm. neljä eteläpohjalaista kansanlaulua. Konsertin päättää Jalas Chamberin esittämä Jean Sibeliuksen Andante festivo. Konsertti on ilmainen.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Olen pappi ja pidän työstäni. Parasta tehtävässäni ovat ihmisten kohtaamiset. Hoidan seurakunnassa kastetoimituksia, avioliittoon vihkimisiä, hautaan siunaamisia sekä toimitan jumalanpalveluksia. Minuun voi ottaa yhteyttä, kun kirkollinen toimitus on ajankohtainen. Olen keskustelukumppani elämän huolissa ja myös esirukous kuuluu työhöni.
Tulin Norjaan Utsjoelta, jossa toimin pienen ja Suomen pohjoisimman seurakunnan kirkkoherrana lähes seitsemän vuotta. Ennen sitä hoidin papin tehtäviä Etelä-Suomen eri seurakunnissa. Toimin Helsingin yliopistossa yliopistolehtorina ennen papin töihin siirtymistä.
Sydämeltäni olen pyhiinvaeltajana maailmassa. Luotan siihen, että elämä kantaa ja johdatus kuljettaa kristittyä elämässä eteenpäin. Pidän liikunnasta ja ulkoilusta. Luonto, hyvät kirjat sekä ystävät ilahduttavat aina.
Haluan viestinnällä tuoda seurakuntaa näkyvämmäksi ja lähemmäs ihmisiä, rakentaa yhteisöllisyyttä ja olla mukana edistämässä vuorovaikutusta seurakunnan jäsenten kesken.
Työskentelen Norjan suomalaisen seurakunnan viestintävastaavana. Työnkuvaani kuuluu muun muassa viestinnän suunnittelu, verkkosivujen ja sosiaalisen median sisällön tuottaminen, Kirkonkukko-lehden toteutus sekä yhteistyö Norjan suomalaisyhteisöjen ja muiden yhteistyötahojen kanssa.
Innostun matkustamisesta, luontopoluista, koirista ja hyvästä kahvista. Viestinnän alan ammattilaisena myös mukavat ihmiskohtaamiset saavat minut hymyilemään.
Minuun voi ottaa yhteyttä kaikissa seurakunnan viestintään liittyvissä asioissa.
Työskentelen seurakuntakoordinaattorina Norjan suomalaisessa seurakunnassa. Työtehtäväni ovat monipuolisia: Huolehdin jäsenyyksiin liittyvistä asioista, hoidan hallinnollisia tehtäviä, sekä autan järjestelemään tapahtumia eri puolilla Norjaa. Minulle on tärkeää päästä ideoimaan uutta, sekä kehittämään seurakunnan toimintaa ja kirkollista yhteisöä.
Olen asunut Norjassa vuodesta 2020 lähtien ja työskennellyt pankissa ennen siirtymistä seurakuntakoordinaattoriksi. Vuonna 2023 sain kouluni päätökseen ja valmistuin maisteriksi pääaineena johtajuus ja organisaatiopsykologia.
Työn ulkopuolella minulle tärkeitä asioita ovat perhe, pitkät hiihtolenkit, vuorien valloitukset, lukeminen ja hyvä ruoka.
Minuun voi olla yhteydessä liittyen mihin tahansa mieltä askarruttaviin kysymyksiin!
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä