Oslo: Suomalaisten lauluilta

ti 30.4. klo 17.15 – 18.45
Laulajat istuvat puolikaaressa pianoa soittavan laulunohjaajan ympärillä.

Margareta-kirkko

Kirkolle kokoonnutaan lähes joka viikko laulamaan suomeksi. Kaikki laulamisesta innostuneet ja kiinnostuneet ovat tervetulleita suomalaisten lauluiltaan.

Norjan musiikkikorkeakoulun suomalainen opiskelija Peetu Karjalainen ohjaa yhteistä laulamista.

Tavoitteena on laulaa mahdollisimman paljon sekä suomalaisia ikivihreitä kappaleita että hengellisiä lauluja. Samalla selvitetään mahdollisuuksia kuoron muodostamiseen pandemian aiheuttaman keskeytyksen jälkeen.

Innokkaimmille laulajille pyritään järjestämään lisätehtäviä esimerkiksi jumalanpalvelusten yhteydessä.

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Ota yhteyttä

Viestintävastaava
+47 913 19 723
Rådhusgata 1–3
0151 Oslo

Haluan viestinnällä tuoda seurakuntaa näkyvämmäksi ja lähemmäs ihmisiä, rakentaa yhteisöllisyyttä ja olla mukana edistämässä vuorovaikutusta seurakunnan jäsenten kesken.

Työskentelen Norjan suomalaisen seurakunnan viestintävastaavana. Työnkuvaani kuuluu muun muassa viestinnän suunnittelu, verkkosivujen ja sosiaalisen median sisällön tuottaminen, Kirkonkukko-lehden toteutus sekä yhteistyö Norjan suomalaisyhteisöjen ja muiden yhteistyötahojen kanssa. 

Innostun matkustamisesta, luontopoluista, koirista ja hyvästä kahvista. Viestinnän alan ammattilaisena myös mukavat ihmiskohtaamiset saavat minut hymyilemään.

Minuun voi ottaa yhteyttä kaikissa seurakunnan viestintään liittyvissä asioissa.