Tarkista tietosi ja vahvista jäsenyytesi puhelun aikana

Kun soitat numeroon 22 42 22 15 (seurakunnan toimisto), voit tarkistaa tietosi yhdessä seurakuntakoordinaattorin kanssa ja samalla vahvistaa jäsenyytesi Norjassa.

Norjan viranomaiset määräävät, että jäsenyyden vahvistamiseksi tarvitaan norjalainen henkilönumero. Voit ilmoittaa sen puhelun aikana seurakuntakoodinaattorille.

Ota yhteyttä

Seurakuntakoordinaattori
+47 475 08 063
Rådhusgata 1–3
0151 Oslo

Työskentelen seurakuntakoordinaattorina Norjan suomalaisessa seurakunnassa. Työtehtäväni ovat monipuolisia: Huolehdin jäsenyyksiin liittyvistä asioista, hoidan hallinnollisia tehtäviä, sekä autan järjestelemään tapahtumia eri puolilla Norjaa. Minulle on tärkeää päästä ideoimaan uutta, sekä kehittämään seurakunnan toimintaa ja kirkollista yhteisöä.

Olen asunut Norjassa vuodesta 2020 lähtien ja työskennellyt pankissa ennen siirtymistä seurakuntakoordinaattoriksi. Vuonna 2023 sain kouluni päätökseen ja valmistuin maisteriksi pääaineena johtajuus ja organisaatiopsykologia.

Työn ulkopuolella minulle tärkeitä asioita ovat perhe, pitkät hiihtolenkit, vuorien valloitukset, lukeminen ja hyvä ruoka. 

Minuun voi olla yhteydessä liittyen mihin tahansa mieltä askarruttaviin kysymyksiin!