Uutislistaukseen

Uudeksi suomalaispapiksi Päivi Aikasalo

Uusi suomalaispappi Päivi Aikasalo.

Päivi Aikasalo aloittaa tammikuun alussa pappina Norjan suomalaisessa seurakunnassa. 

Aikasalo on toiminut viimeiset kuusi ja puoli vuotta kirkkoherrana Utsjoen seurakunnassa. Seurakuntatyötä hänellä on vuosien mittaan tullut Etelä-Suomessa Tammelassa, Hämeenlinnassa, Lempäälässä ja Hattulassa.

- Odotan mielenkiintoisia työtehtäviä, ihmisten kohtaamisia sekä Norjan kaunista luontoa. Norjalainen kulttuuri kiehtoo myös. Norjassa on tullut matkailtua jonkin verran ja olen myös tehnyt yhteistyötä Norjan puolella olevien lähiseurakuntien kanssa.

Aikasalo päätyi papin uralle aikuisiällä. Hän on aiemmin toiminut yliopisto-opettajana Helsingin yliopistossa. Jossain kohtaa kiinnostus teologiaa kohtaan kasvoi, hän alkoi opiskella alaa ja lopulta se vei mukanaan.

Aikasalolla on Suomessa aikuinen tytär ja hän muuttaa Osloon yhdessä miehensä kanssa.

-Mieheni on koulutukseltaan suntio ja kirkon nuorisotyöohjaaja sekä matkailu- ja käsityöyrittäjä. Hän tulee Osloon hieman minun jälkeeni työkuvioidensa vuoksi.

Toivotamme Päivi Aikasalon lämpimästi tervetulleeksi!

30.10.2023 14.06