Meille luterilaisille paasto on hiukan vieras asia. Se on kieltäytymisen ja itsetutkiskelun aikaa. Paastonajalla voisi olla jotain annettavaa. Entäpä jos jokainen ihan itse pohtisimme, mikä olisi juuri minulle sopiva tapa paastota. Tässä alla on neljä näkökulmaa. Tuntuuko mikään kutsuvan?

Joku kieltäytyy lihasta, herkuista tai alkoholista paastonaikana. Tietystä ruoasta kieltäytyminen osoittaa ainakin sen, kuinka vaikeaa on luopua saavutetuista eduista tai omista tottumuksista ja mieltymyksistä. Jopa pienestä suklaapalasta kieltäytyminen voi olla vaikeaa. Entä, jos koko maapallon ja sen kaikkien lajien hyvinvointi vaatii tekemään uudenlaisia valintoja myös ruokavaliossa?

Maailma ympärillä on täynnä apua tarvitsevia ihmisiä. Kaikkia ei voi auttaa, mutta jokainen voi tehdä jotain. Entä jos juuri paastonaikana luovun jostain ja lahjoitan rahaa johonkin tärkeään keräyskohteeseen, Ukrainaan, Gazaan, Sudaniin tai kotimaan kohteeseen? Kohteita ei ole vaikea löytää ja myös luotettavia avun välittäjiä on paljon. Itse luotan Kirkon Ulkomaanavun, Norjassa Kirkens Nødhjelp, toimintaan. 

Monen ihmisen elämä kaipaa pysähtymistä, hiljentymistä ja itsetutkiskelua. Sille ei ole helppo löytää aikaa eikä paikka. Voisiko kuitenkin paastonaikana löytyä aikaa ilta- ja aamurukoukselle. Isä meidän -rukous on hyvä rukous aina. Toinen hyvä on Herran Siunaus. Niiden kanssa on hyvä aloittaa ja päättää päivä.

Paastonaika voi kutsua myös hyvän tekemiseen ja itsekeskeisyydestä luopumiseen. Oma elämä ja sen haasteet ovat aina tärkeitä, mutta ehkä voi kysyä, kuka tarvitsee apuani juuri nyt. Vaikka paastonaika on itsetutkiskelun aikaa, on hyvä kääntää katse myös toisiin ihmisiin. Kuka odottaa puhelinsoittoa, vierailua, kannustusta, kiitosta tai konkreettista apua. Tai aivan yksinkertaista kohtaamista ja nähdyksi tulemista. 

Hyvää paastoinaikaa, terv Päivi-pappi