Uutislistaukseen

Tilanne kolmannen adventtisunnuntain aikaan

Adventtikynttelikössä palaa kolme kynttilää.

Peruuntumiset jatkuvat Oslossa, mutta Bergenissä ja Tromssassa voidaan kokoontua.

Oslossa jumalanpalveluksiin osallistuvien yläraja on tällä hetkellä 20 henkeä. Oslon joulumessuun ilmoittautui niin monta ennakkoon, että joutuisimme karsimaan yli puolet tulijoista. Pohdimme myös useamman jumalanpalveluksen järjestämistä, mutta se ei valitettavasti ole mahdollista. Rajoitusten vuoksi joudumme siksi perumaan Oslon joulukirkon.

Adventtijumalanpalveluksia on kuitenkin voitu toteuttaa Pohjois-Norjassa. Osallistujien määrä on ollut aiempiin vuosiin verrattuna noin puolet vähäisempi, enimmillään 34. Pääsääntö on, että kirkkosaliin saa tulla 50 osallistujaa ja eri talouksissa asuvat istuvat vähintään kahden metrin etäisyydellä toisistaan.

Näillä näkymin joululauluja lauletaan kirkossa Bergenissä tiistaina 15.12.2020 klo 18 ja Tromssassa sunnuntaina 20.12.2020 klo 16.30. Molempiin tilaisuuksiin on ennakkoilmoittautuminen tällä verkkosivulla.

Suomen Lähetysseura järjestää verkkotapahtumana Koko Suomen Kauneimmat Joululaulut kolmantena adventtisunnuntaina 13.12.2020 klo 17. Lue lisää seurakunnan Facebook-sivulta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

2020-12-12 11:47:25.0